Markkinointipäällikkö. Mitä vaadit, sitä saat.

toukokuu 10, 2011

Sponsorointi, ja erityisesti urheilusponsorointi, on tällä hetkellä kuuma peruna markkinoinnin saralla. Hyvä esimerkkinä siitä toimii mm. Fonectan kampanja joka rakennettu Heikki Kovalaisen ympärille, joka ei varmasti ole jäänyt huomaamatta keneltäkään. Erinomainen, oivaltava ja osallistava kampanja Fonectalta.

Heikki tunnetaan ahkerana twiittaajana ja hänen viestejään julkaisee isoimmat mediat säännöllisesti. Etsin Twitteristä joku aika sitten tunnetuimpia urheilijoita, ja olihan se tulos hiukan masentava. Eipä siellä juuri ketään näkynyt olevan. Toisaalta tilanne antaa edelläkävijöille mahdollisuuden ottaa hyvä etumatka kilpailijoihin sosiaalisessa mediassa. Entäpä jos hyödyntäisi massamedioiden sijaan urheilullisia mikromedioita ja saisi samalla posiitiivista pr:ää?

Erään seuran sponsorointisopimuksessa on pykälä, jonka mukaan “näkyvyys sosiaalisessa mediassa on välttämätön”.

Mitä tuo lause lopulta tarkoittaa? Tiedätkö sinä markkinointipäällikkö? Tai tiedätkö sinä urheilija mitä tuo konkreettisesti tarkoittaa? Tai tiedättekö yhdessä mitä pitää tehdä, missä järjestyksessä, ja millä toimenpiteillä?

Sponsorointi tuo mukanaan tänä päivänä valtavat mahdollisuudet, mutta pitää tietää mitä voi vaatia ja mitä ei. Tilauksen sisällön määrittelee aina ostaja. Minun mielestä.

Jojona ylös ja alas

helmikuu 11, 2011

Sosiaalisen median konkretisointi on usein se, mitä minulta pyydetään. Varsin ymmärrettävää ja mun mielestä asiakkailta jopa vaadittavaa toimintaa minun suuntaan. Lause “konkretian kautta” toistuu mun mielessä hyvin hyvin usein kun konsultoin tai sparraan asiakkaitani.

Tässä yksi tuore esimerkki siitä, miten pöhinä muuttuu euroiksi viivan alla.

Joku käyttäjä laittoi keskusteluforum Pakkotoistolle ketjun jojoiluun liittyen. Ketju alkoi elämään, ja yht’äkkiä ketjua olikin avattu muutamassa päivässä yli 2500 kertaa. Ketjuun ilmestyi kirjoittelemaan eräs lajin harrastaja ja vinkkasi verkkokaupasta josta kyseisiä vimpaimia on kaupan. Menee pari päivää, ja liikkeestä oltiin yhteydessä forumin ylläpitoon ja ihmeteltiin lisääntyneitä kävijä- ja myyntimääriä. Kasvaneen liikenteen lähteeksi paljastui tuo yksi ketju yhdellä forumilla. Ei Facebook, ei Twitter, vaan ihan tavallinen keskusteluketju yhdellä Suomalaisella forumilla.

Suosittelen verkkoliikenteen seurantaa ja osallistumista keskusteluun oman yrityksen palveluista ja tuotteista, niinkuin Kumiankkakin teki. Se näkyy positiivisena tuloksena myynneissä ja tunnettuudessa.

Eikös se ole hyvä asia? :)

 

 

 

Sponsorointi, sosiaalinen media ja markkinointipäällikkö

tammikuu 21, 2011

Joulukuun aikana Pakkotoistolla syntyi keskusteluketju joka pohdittiin suomalaisten vapaaottelijoiden pääsymahdollisuuksia valtameren takaisiin isoihin (lähinnä UFC) ympyröihin. Keskustelu johti lopulta pysty- ja mattotekniikoiden kautta markkinointiin ja managerointiin. Ja ennen pitkää oltiinkin tilanteessa, jossa kamppailu-urheilun ystävät olivat kokoontuneet Turkuun oppimaan miten sosiaalinen media ja sponsorointi sovitetaan yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Sosiaalisesti mediasta (some) puhuu tällä hetkellä lähes kaikki. Konkreettisia toimenpiteitä on jo tehty ja lähes kaikilla yrityksillä on tehty (ainakin strateginen päätös) lähteä mukaan sosiaaliseen mediaan. Kun mukaan otetaan sponsorointi, niin lukemat ovat ihan toisella tasolla.

Kuinka moni on ajatellut somen mukaan tuomista sponsorineuvotteluihin?

Tai kuinka moni urheiluseura, urheilija tai lajiliitto on tarjonnut sponsoreille oma-aloitteisesta some näkyvyyttä?

Aika harva, mutta tilanne muuttuu päivä päivältä. En ihan heti keksi parempaa tapaa hyödyntää tämän uuden kanavan mahdollisuuksia saada näkyvyyttä kun sponsoroitava urheilija/seura. Yksittäisestä kampanjasta kokonaiseen tarinaan siirtyminen on enemmän kun luontevaa. Eihän hyppy-kierto-kallo-edelle-katolleen-potkuakaan opita hetkessä..Voisiko sitä kulmaa hyödyntää jotenkin?

Tässä linkki Pakkotoiston ketjuun Turun seminaariin liittyen. Ketjua on avattu reilut 3800 kertaa. Mistä se kertoo..? ;)

Ai niin. Soke Productioninkin hyppäsi Facebookin sivuille. Tervetuloa!

 

 

 

 

 

 

 

 

Asiakaspalvelu ON sosiaalista mediaa.

joulukuu 3, 2010

Kuten kirjoitin pari viikkoa sitten Gary Vaynerchuckin heittäneen kommentin, ettei sosiaalinen media oikein ole tuntunut “medialta”. Jäin pohtimaan asiaa aika paljon, koska lähestymiskulma vaikutti erittäin mielenkiintoiselta.

Kun kouluttaa ja kertoo ihmisille sosiaalisen median eduista ja mahdollisuuksista, ja vieläpä ihan innoissaan, hämmästelee välillä aika paljonkin siihen kohdistuvaa kritiikkiä.

“Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?”

“Tämähän on ihan mieletön majakanvalo tässä sumussa!”

“Miten niin asiakkaan palaute ei kiinnosta, hänhän maksaa IHAN kaiken tämän?”

“Miten niin aika ei riitä?”

Ja niin edelleen.. Ajatuksia minun korvien välistä.

Media, media, media, käytettävissä oleva rajallinen aikaresurssi, uusia media, ihan uusi pelikenttä ja niin pieni markkinointibudjetti! Kuulostaako tutulta? Voin kertoa, että et ole ajatuksiesi kanssa yksin.

Mutta entäpä jos pyydän sinua korvaamaan YHDEN ainoan sanan kahdeksi viikoksi? Yksi sana, kaksi viikkoa.

Kun seuraavan kerran kuulet jonkun puhuvan sosiaalisesta mediasta, luet siitä jostain blogista  tai Hesarista. Missä tahansa törmäätkään seuraavan kerran sanapariin “sosiaalinen” ja “media”, niin korvaa sana “media” sanalla “asiakaspalvelu”. Mutustele ja maistele sanaa “asiakaspalvelu” siinä yhteydessä.

Koska minun mielestä asiakaspalvelu ON sosiaalista mediaa.

Miksi yritykselläsi mahdollisessti on, tai on tulossa, Facebook sivut? Huutamista vai kuuntelemista varten? Huutaako yrityksesi asiakaspalvelija vai kuunteleeko hän asiakkaan palautteen ja tuo asian johdon tietoon? Kuka some asiantuntija on Suomessa tai maailmalla kehottanut huutamaan joka ikisessä paikassa pää punaisena “Meidän brändi on maailman paras?” Vai onko asiantuntijat kehoittaneet kuuntelemaan niitä faneja ja asiakkaita..?

Entä jos sana “media” sotkee helkkari meitä kaikkia ihan turhaan? Entä jos esim. Facebook ei olekkaan vain joku ihme paikka, vaan erinomainen kontaktikanava saada ASIAKASpalautetta, mitä asiakaspalautteella voikaan tehdä..?

Voisiko asia olla näin yksinkertainen? :)

Viikonloppuja!

 

 

 

 

 

Nuorisomarkkinointipäivä osa 2

joulukuu 3, 2010

Kuten viime viikolla lupasin, jatkan vielä hiukan 1530 Researchin Nuorisomarkkinointipäivän annin ruodintaa.

Perjantain aloitti 1530:n Markus Keränen ja Riikka Lätti aiheella supersaturaatio. Markus demonstroi hyvin mitä saturaatiolla tarkoitetaan ja kyllähän verkossa olevan tiedon määrä on valtava. Esitykseen pääsee tästä. Varsinainen ongelma tällä hetkellä meille markkinoinnin ihmisille on se, että lähes kaikki ihmisen perustarpeet on jo täytetty. Itse en allekirjoita väitettä ihan helpolla, koska uskon myytävien tuotteiden ja palveluiden vain muuttavan muotoaan. Pitää vain oivaltaa mitkä ne tarpeet tulevaisuudessa on. Jobsin Steve on aika kartalla. :)

Päivähän päättyi nuorisopaneelin, joka oli ehkä mielestäni päivän parasta antia. On oikeasti TODELLA mielenkiintoista kuunnella mitä nuoriso touhuaa ja mitä sen ikäkuilun toiselle puolelle kuuluu. Facebook tuntui olevan kovassa kulutuksessa ja verkon käyttö yleensä sosiaalisen suhteiden ylläpidossa. Enää nuoret ei kokoonnu paikallisen työkkärin rappusille iltaisin istuskelemaan ja päivittelemään tietojaan. Nyt kaikki tapahtuu verkossa. Usein puhutaan ettei nuoria kiinnosta politiikka, mutta ainakin panelistien valveutuneisuus antoi positiivisen kuvan tulevaisuudesta. Saas nähdä miten valtapuolueet kosiskelevat eduskuntavaaleissa näiden nuorten ääniä. Paneelista ehdottomasti kiitokset järjestäjille!

J. Margus Klaar ja Markko Karu pitämän esityksen otsikko oli valittu sopivasti Truck bändin hittibiisistä It’s Just Porn, Mum mukaan. Biisin sanoitus osuu kyllä asian ytimeen aika kovaa. Miten suojella nuoria kaikelta siltä k-18 materiaalilta mitä eri mediat heille sitä suoltavat?

Vaikka Margus ja Markko kertoivat lasten ymmärtävän eri maailmojen erot, uskallan väittää monta vuotta nuorten parissa ohjaajana ja valmentajana toimineena lasten olevan välillä ihan pirun kujalla mitä tapahtuu kun ampuu haulikolla päähän IRL. Esityksen anti oli kuitenkin hyvä; kontrollinen menettämisen mukanaan tuoma upea menestyksen mahdollisuus. Kaikkea ei voi, eikä kannata kontrolloida.

Kokonaisuutta ajatellen päivän anti oli ehdottomasti vierailun arvoinen. Porina ja hönkä oli hyvä, ja data laadukasta. Ensi vuonna uudestaan.

Perjantain kunniaksi loppuun vielä Gatoraden 2009 toteuttama Replay kampanjan video. Kampanjan ideana oli yksinkertaisesti siis uusia 1993 tasapeliin päättynyt jenkkifutis ottelu. Kampanja on ollut Gatoradelle menestys merten tuolla puolen, mutta en ole ihan varma miten homma toimisi Suomi – Ruotsi jääkiekko-ottelussa täällä Suomessa.  Näistä saa kuitenkin aina uusia ajatuksia, joten jakoon vain, vaikka vähän vanhempi pätkä onkin kyseessä.

Kuten punttisalin seinällä luki; GO HARD OR GO HOME! Tsemiä kaikille tänne pimeyteen! :)

Digitaalinen jalanjälki – mikä se on?

marraskuu 26, 2010

Olin tänään 1530 Researchin järjestämässä nuorisomarkkinointipäivässä. Taisi olla jo toinen minkä he järjestävät ja suosittelen laittamaan yrityksen ja päivän korvan taakse, koska puhujat olivat minusta varsin kova tasoisia. Erityisesti pidin Joseph Ciprutin, Youth Media Research, esityksestä. Joseph esitti Samsungin videon, joka tiivistää minuuttiin hyvin ajatuksen siitä, millä vauhdilla teknologia menee eteenpäin. Tuntuu erikoiselta, ettei nykyinen sukupolvi ole edes KUULLUT ääntä, joka kuuluu kun vanhanaikainen modeemi ottaa yhteyttä puhelinverkkoon. Vaikka siitä ei ole kuin muutama vuosi aikaa.

Einstein sukupolvi, digital native, iSukupolvi jne. ovat termejä sukupolvelle, joilla mainonta on valhe. Perinteinen mainonta jossa asiakasta/kuluttajaa ei kuunnella, on kuolemassa. Einstein sukupolvi katsoo brändejä ylhäältä päin arvostellen, kysyen samalla kysymyksen “what is your reason to be part of my life?”

Samaa sanomaa toi saliin myös Jeroen Boschma Hollannista. Jeroen on nuorisomarkkinoinnin edelläkävijöitä ja häneltä on juuri ilmestynyt kirja Generation Einstein 3.0. Loistava ja oivaltava esitys oli erittäin hauska ja todella informatiivinen. Jeroan väitti, ettei televisio ole enää massamedia. Esimerkkinä hän käytti “Charlie bit my finger, again” pätkää. Mikään televisiokanava kun ei pysty tarjoamaan vastaavaa, noin 250 miljoonaa katselua yhdelle ohjelmalle.

Alla vielä eräs päivässä esitetty hauskavideo, jonka viimeinen lause sai ainakin minut mietteliääksi..

Lisää päivästä ensi viikolla, ei liikaa herkkua kerralla. :)

Ai niin, mistäkö otsikko tuli? Paikalle oli tuotu kuusi 16 – 24-vuotiasta nuorta vastaamaan heitä koskettaviin kysymyksiin. Kysyin tietääkö kukaan heistä mitä tarkoittaa “digitaalinen jalanjälki”, ja vastaus oli hyvin selkeästi “ei”.

Hyvä niin, olemme siis vasta käärineet hihat. :)

Onko sosiaalinen media VAIN media?

marraskuu 17, 2010

Kuulun siihen rotuun ihmisistä, jotka heräävät eloon silloin, kun muut ovat jo laittaneet luomet kiinni tunteja sitten. Kun kello lyö 23:00, minä olen parhaimmillani. Portsarin hommissa siitä on apua, mutta ei se aika hukkaan mene konsultiinkaan päivärytmillä. Kuten aina, eksyy bittivirran mukana joskus erittäinkin asiallisille sivuille. Kuten viime yönä.

Päädyin Twitterin kautta Gary Vaynerchukin sivuille ja siellä hänen oivaltavaan pohdiskeluun sosiaaliseen mediaan liittyen. Gary ajatus siitä, johtaako sana “media” meitä jotenkin harhaan? Ajattelemaan lähtökohtaisesti väärin. Olen pohtinut samaa paljon itsekin; miten sosiaalisen median saisi konkretisoitua paremmin sen parissa työskenteleville ja koulutukseen osallistuville.

Joku tässä mättää. Sosiaalinen media. Media. Murros. Ilmainen. Helppo.

Miellän itsekin medianäkyvyyden helposti ostetuksi mainokseksi verkossa tai printissä. Joku investoi markkinointibudjetista rahaa toimistoille (mainos-, media ja pr-toimisto), mediatilaa varten ja kampanja vedetään läpi. Kohtuu simppeliä.

Mutta entäs kun samaan settiin laitetaan investointi jolla ostetaan joku päivystämään IRC-galleriaan ja Facebookkiin? Onko se mediatilan ostamista? Vai olisiko se jotain muuta.

Lähes jokaisessa palaverissa/konsultoinnissa painotan sosiaaliselle medialle varattavaa AIKAresurssia. Ei tämäkään kirjoitus itsestään ole syntynyt. Kahdeksen tunnin työpäivästä varataan automaattisesti aikaa viikkopalavereille, lounaille jne. Mistä otetaan aika tähän uuteen kanavaan? Entä jos sosiaalinen media onkin jotain muuta, kuin media.

Pitäisikö asiaa tarkastellakin hieman eri kulmasta. Entä jos “media” olisikin “palvelu”. Voisiko sosiaalinen media ollakin yrityksen asiakaspalvelua? Parhaimmillaan. Kaikilla tasoilla.

Jään miettimään tätä. Paljon.

 

 

 

Voiko tylsät numerot muuttaa väreiksi ja muodoiksi?

marraskuu 2, 2010

Kuinka moni meistä pystyy lukemaan kaiken sen datan mitä nenän eteen ruudulta tulee vastaan?

En minä ainakaan. Viimeksi viikonloppuna erään yrityksen budjettiarvioon tutustuessani tuskailin sitä jumalatonta numeroiden määrää. Kuin sattumalta törmäsin TEDin sivuilla erääseen videoon joka voisi auttaa tässä ongelmassa.

David McCandless ei sano minulle nimenä vielä mitään, mutta alla olevan videon perusteella hänelle pitää lähettää virtuaalinen kiitos samantien.  Jo ensimmäinen kuva Yhdysvaltojen budjetista on ERITTÄIN havainnollistava.

Aika jäätävä vai mitä? Mitä jos yrityksen budjetin näyttäisi yhdellä kuvalla eri väreihin puettuna? Tai markkinointiin käytetyn budjetin eri painopisteet ja siitä saatava ROI? Kuinka mielenkiintoinen esityksestä tulisikaan!

Asioilla on aina kaksi puolta, kuten kolikossa. Mutta markkinoinnissa voitaisiin ehkä puhua jopa nopasta. Niin monta puolta esim. yhdessä kampanjassa helposti on. Mikä mediaympäristö, mikä kohderyhmä jne jne. Voisiko sitä “noppaa” avata kyseisen visualisoinnin avulla? Helpommin.

 

Markkinointiviestinnän viikko 26. – 27.10.2010

lokakuu 27, 2010

Sosiaalinen media on kuolemassa. Eikä olekkaan. Se on on vain pieni osa kokonaisuutta. Se on kaikki..

Wanhassa Satamassa järjestettiin taas mainio markkinointiviestinnän viikko, jonne oli kerätty melkoinen joukko markkinoinnin ja myynnin ammattilaisia. Kun on kaksi päivää kuunnellut aamusta iltaan pelkkää SoMea, niin oli ihan pakko soittaa tänään matkalla seminaarista kotiin kaverille ja puhua asiaa. Puhuimme naisista.

Tapahtumasta on varmaan verkossa jo miljoona twiittausta ja karmea määrä raportteja, mutta yritän käydä läpi tätä yrittäjän ja asiakkaan näkökulmasta.

Hypetys SoMesta oli tietenkin valtava. Mutta myös sopivasti kriittiset puheenvuorot saivat äänensä kuuluviin. Erästä asiakasta lainaten “onko sinne SoMeen pakko mennä?” vastaan entistä vakuuttuneempana, että ei ole. Ypäjäläinen metallisorvaamo, jonka asiakkaita ovat vaikka Viking Line ja Ponsse, ei varmaankaan tarvitse uhrata aikaansa someen tutustuen (suosittelen hakukoneisiin investoimista). Mutta tilanne on aivan toinen esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevalla ravintolalla tai kuluttajille suunnatulla brändillä. Silloin suosittelen ainakin erittäin, erittäin vakavasti harkitsemaan sosiaaliseen mediaan mukaan tuloa. Ja samaa kertoivat seminaaripuhujat.

Alla olevaa videota voisi miettiä vaikka ravintolapäällikkönä. Olisiko tämä todellisuutta kahden vuoden päästä?

Kiitos Ari Ojansivulle videon esittelystä. Yksi tärkeä fakta, mikä hänen esityksestään jäi mieleen, oli mobiilihakujen määrän +70 % kasvu 2008 – 2010 välisenä aikana. Tärkeä tieto, kun suunnittelee esim. kotisivujen päivitystä.

Mainostoimisto Ezpan Markku Vierulan seminaarin aiheena oli integraatio. Mediakentän pirstaloituminen massamedioista mikromedioihin tuo ihan uudet haasteet vanhan 4P:n tilalle. Markku puhui 4C:n mallista, josta kirjaimet muodostuvat sanoista Customer, Cost, Convenience ja Communication. Pienellä pureskelulla uudessa jaottelussa on vinha perä, mutta ihan purematta en sitä niele. Vielä.

Tiistaina ehdin kuulemaan vain puolet ruotsalaisen Pär Lager luennosta Future Trends for Success. Pär näytti muutaman erittäin hyvän videon SoMen mahdollisuuksista pienellä budjetilla toteutetuista kampanjoista, joista alla oleva Ashton Kutcheriin liittyvä video oli ehkä paras. Ei se budjetti, vaan se idea.

Itse odotin paljon Alf Rehnin luentoa, ja olihan se melkoista tykitystä. Olennaisen luennosta voisi ehkä tiivistää kysymykseen “voiko somen rakastaa kuoliaaksi?” ja siihen, kuinka pelottavan kovat odotukset yritysjohtajille on someen liittyen. Maltti on nyt valttia, ja hyvä suunnitelma on puoli voittoa. Itse asiassa samaa sanomaa toisti Mikeal Jungner jonka esitys oli sopivasti ajatuksia herättävä ja humoristinen.

Mikeal esityksen parasta antia oli Haiti esimerkki sosiaalisen median hyödyntämisestä OIKEIN, ja miten Titanic liittyi Helsingin Sanomiin.

Toiseksi viimeinen esitys jonka kuuntelin tänään, oli Kontaktitoimisto Toisen Jani Halmeen ja Teemu Nieglickin esitys; Digitaalinen kuluttajakäyttäytyminen muuttuu, mutta miksi digitaalinen markkinointi ei muutu?

Ihan loistava setti Toiselta jälleen kerran. Case Hullut Päivät ja viidentoista minuutin etumatka konkretisoivat erinomaisesti sen, mistä koko somessa on kysymys; tehdään asioita vähän eri tavalla kun ennen, mutta suunnitellaan asiaa ensin kunnolla ja messiin lähdetään suurella sydämellä.

Kokonaisuutta ajatellen, kahden päivän setti oli hyvä. Maailma on edelleen pyöreä,  hyvä bitti kiirii kauas ja paha bitti sosiaaliseen mediaan. Ensi vuonna uudestaan, vai mitä? :)

 

 

 

 

 

Kiva.orgin Jessica Jackley kertoo Kivan alkuajoista TEDin puhujana

lokakuu 22, 2010

Sähköposti kiikutti taas eilen lukuisan joukon hyviä ja erilaisia uutisia. Mukana oli myös viikottainen uutiskirje TEDiltä, ja mukana oli video myös Kivan Jessica Jacleyn puhe.

Kiva on organisaatio joka välittää mikrolainoja lähinnä kolmannen maailman maihin, ja olen valinnut Kivan ihan tarkoituksella yritykseni hyväntekeväisyys kohteeksi. Jotenkin se, että tietää todella tarkkaan ketä on tullut auttaneeksi lainallaan, madaltaa ainakin mun kynnystä lähteä mukaan prosessiin. Rahan antaminen “jonnekkin” ei oikein tunnu mun jutulta.

Mutta alla Jessican video.

Kuinka moni teistä on KUULLUT Kivasta?

Kiitos kaikille äänestyksen verran aktivoituneille, ja erittäin mukavaa viikonloppua videon kera. :)

 

 

 

 


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.